Paperiliitin laajensi toimintaansa ja alkoi tekemään myös valmisulkoasuja elokuussa 2006. Tilausulkoasuja täältä ei saa, vaan kuka tahansa saa vapaasti kopioida ulkoasuja sivuilleen. Tällä hetkellä ei ulkoasuja tehdä lisää, eikä toiveitakaan siis kannata esittää. Jo tehdyt ulkoasut pysyvät kyllä kopioitavina.
Ulkoasuja tehdessäni minulla on käytössäni Gimp 2.2 ja väliaikaisesti myös Paint Shop Pro XI. Koodauksessa apunani on vanha kunnon muistio. Kuvina käytän vain omia kuviani, mutta myös freefoton kuvia, jos itseltäni ei esimerkiksi löydy tietyn rotuista koiraa. Fontit lataan DaFontista. Jos toivoessasi layta kopioitavista kuvistani ei löydy sopivaa, minulta saattaa sellainen silti löytyä (kaikki kuvat eivät mene kopioitaviin). Maisemakuvia ym. voin kuvata aina, koska kamerani on käytettävissä 24/7. Kannattaa siis aina kysyä ;).
Navigaatiostakin hieman, jotta löydätte haluamanne. Säännöt tulee lukea ennen kopiointia ja layt-linkistä löytyvät itse ulkoasut. Infosta löydät HTML-oppaita joka tarpeeseen ja niitä tulee jatkuvasti lisää. Siellä kerrotaan perusasiat sivujen tekemisestä, jos olet ensikertalainen. Muuta-linkissä tapaat linkkilistan, bannerit ja muuta tarpeellista mikä ei muualle sovi.
- Milzu (milzu0@gmail.com - vieraskirja)