ETUSIVU       SIVUISTA       KOPIOITAVAA       HTML-APU       YHTEYS      

                   

Olen lopettanut Paperiliittimen pitämisen, koska aikani ei vain enää riitä. Sivut jäävät tänne, mutta kuvia ei enää tule lisää. (15.9.2007) Käy kuitenkin KUVAGALLERIANI sivuilla!
Terveisin Milzu

Olet saapunut Paperiliittimeen, kuvien kopiointisivustolle. Täältä saa kopioida omille sivuilleen kuvia eri aiheista, kuten esimerkiksi koirista, kissoista, hevosista, jyrsijöistä, linnuista ja monista muista eläimistä. Rakastan kukkien ja maisemien kuvailua, joten niitäkin löytyy vaikka millä mitalla. Kuvia löytyy siis lähes joka aiheesta, mutta erityisen ylpeä olen koirien kuvista, joita löytyy tällä hetkellä reilusti yli 800 ja eri rotuja löytyy noin 125. Lisäksi täällä on muutama ulkoasu koodeineen ja muuta pientä (kuten viivoja ja buttoneita) kopioitavaksi. Muistattehan kuitenkin noudattaa sääntöjä. Vaikka täältä löytyy myös muuta kopioitavaa kuvien lisäksi, ei niitä enää tehdä lisää. Teidän pyynnöistänne tänne on myös tullut HTML-apua ja siihen tulee lisäyksiä aina, kun minulla on aikaa.

Tarkoituksena on auttaa pääasiassa aloittelevia virtuaalitallien, -hoitoloiden ja -kenneleiden omistajia, jotta he pääsevät turvallisesti ja helposti alkuun luvallisilla ja helposti kopioitavilla kuvilla. Ja tietysti myös vanhoja virtuaalimaailman matkalaisia. Palautetta otan erittäin mielelläni vastaan, jotta saisin tehtyä Paperiliittimestä mukavan ja käyttäjäystävällisen paikan. Muistakaa kuitenkin, että pidän sivustoa pystyssä yksinäni ja virtuaalimaailman ulkopuolinenkin elämä vie paljon aikaa ;).

Paperiliittimen perustin lopetettuani oman virtuaalikennel-harrastukseni maaliskuussa 2006, koska minulle jäi paljon käyttämättömiä kuvia, joita en enää tarvinnut. Lisäksi vanha kuvausinto heräsi ja päätin elvyttää kuvausharrastukseni tämän sivuston voimin. Selaillessani ihanan värikkäitä hoitajia ottavia kenneleitä ja hoitoloita, päätin antaa kuvani vapaasti kopioitaviksi. Halusin, että kuvista on iloa ja apua kenneleiden, tallien ja hoitoloiden omistajille.

Vanhat kävijät ovat varmasti huomanneet, että Paperiliittimen osoite on vaihtunut. Ilokseni pääsen ilmoittamaan, että Paperiliitin on siirtynyt uudelle kotisivutilalle, ilman mainoksia! Nykyään osoitteena toimii paperiliitin.hau.arkku.net, joten päivittäkäähän suosikkeihinne! Toivottavasti viihdytte Paperiliittimen sivuilla täällä arkku.netissä!

Vielä kerran tervetuloa tutkimaan ja kopioimaan!

Lämpimin terveisin, Milzu